Perhesuunnittelu
Bayer-konserni ja erityisesti Turussa sijaitseva tuotantolaitoksemme on keskeisessä osassa kehitysmaiden perhesuunnitteluohjelmissa. Bayer on tukenut perhesuunnitteluohjelmia yli 50 vuoden ajan yli 130 maassa. Vuoteen 2020 mennessä Bayerin ehkäisyvalmisteita käyttää jo lähes 50 miljoonaa naista alhaisen tulotason ja keskitulotason maissa. 1960-luvulla Bayer oli yksi ensimmäisistä yrityksistä, jotka ryhtyivät toimiin tällä alalla yhdessä Yhdysvaltojen kehitysyhteistyövirasto USAID:n ja YK:n väestörahasto UNFPA:n kanssa.
Bayer on siitä lähtien sitoutunut tukemaan perhesuunnitteluohjelmia ja seksuaaliterveyskoulutusta ja tarjoamaan korkealaatuisia, nykyaikaisia ja edullisia ehkäisymenetelmiä.
Hormonaalisen ehkäisyn markkinajohtajana Bayer on sitoutunut huolehtimaan naisten ja tyttöjen tarpeista myös köyhemmissä maissa ja tekee yhteistyötä lisääntymisterveyden hyväksi. Luotettavalla raskaudenehkäisyllä pystytään vähentämään sekä ei-toivottuja raskauksia että lasten ja äitien kuolleisuuden määrää kehitysmaissa. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan 2–3 vuoden tauko raskauksien välissä vähentää vastasyntyneiden ja lasten kuolleisuutta ja edesauttaa äitien terveyttä. Perhesuunnitteluohjelmiin valittu ehkäisymenetelmä, JADELLE®-ehkäisyimplantaatti, valmistetaan Bayerin Turun tuotantolaitoksessa. Oheinen video on kuvattu Keniassa, joka on yksi hankkeen kohdemaista.
Perhesuunnitteluhankkeen takana ovat kansainväliset järjestöt: merkittäviä yhteistyökumppaneita ovat mm. kohdemaiden terveysministeriöt, YK:n väestörahasto, USAID, Lääkärit ilman rajoja. Bayer-konsernin pääyhteistyökumppani vuosina 2013–2018 oli Bill and Melinda Gates Foundation. Bayerin kansainvälisestä näkökulmasta perhesuunnitteluohjelmat istuvat hyvin yrityksen pitkäaikaisiin yhteiskuntavastuuhankkeisiin, joissa pyritään edistämään lääkkeiden saatavuutta sekä perhesuunnittelun että niin sanottujen laiminlyötyjen sairauksien alueella.